sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Ruoka

Kokkaaminen on jäänyt lähes kokonaan, koska vapaa-aikaa ei käytännössä ole, joten lähinnä tulee ostettua lounasboxeja, valmiita ruoka-annoksia tai jotain hyvin nopeasti kokattavaa. Ruoka on hyvää, terveellistä ja ravitsevaa sekä halvempaa kuin Suomessa. Päivässä syömisiin ja juomisiin menee arviolta 7 - 10 euroa ja se sisältää mm. tuoretta kalaa, hedelmiä, vihanneksia, tuoremehuja, teetä, merilevää, riisiä ja muita herkkuja ilman sen kummempaa kokkaamista. Eilen tosin löysin sushistani madon, mutta muuten ravinto on täydellistä.

Perjantaisin uchideshit valmistavat yhteisen aamiaisen senseille ja itselleen. Tällön tarjolla on riisiä naton kanssa, mikä ei suuremin ole ulkomalaisten herkkua, mutta kuulema kuuluu osana uchideshi-ohjelmaan. Nato on kuulema soijaa raakamuodossa, lisänä soijakastiketta ja sinappia. Nami. Itse en viitsi pilata riisiäni moisella vaan vetäsen natot reippaasti kerralla naamaan ja päälle riisit. Aamiaiseen kuuluu myös herkullinen miso-keitto ja lisäksi esim. kalaa, levää, vihanneksia tms.

Kuvassa oma pika-aamiainen: nuudelikeittoa ja pala tofua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti