keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Perillä

Noin 30h matkustamisen jälkeen vihdoin perillä. Päivällä etsin kulmilta jotain pikaista syötävää ja löysin pikkukikkarin missä n.10 min. elekielellä sain tilattua itselleni jotain syötävää. Kun kokille selvisi että tulen Suomesta hän kaivoi laatikosta vanhan c-kasetin ja laittoi Sibeliuksen soimaan taustamusiikiksi kun odottelin ruokaa. Pienten päiväunien jälkeen alkoikin sitten päivittäiset siivouspuuhat ja sen perään illan harjoitukset. Ensin lastenkurssi ja sitten aikuisten. Lastentunti meni lähinnä seuraten, mutta aikuisten harjoitukset kestivät 1,5h ja päälle vielä lisäharjoittelua sekä teenjuontia. Kodaira dojo on pieni ja ilma on kuuma. Mittari näytti yli 30 kun iltaharjoitukset alkoivat ja happi loppui jo kun sai treenipuvun päälle.

Japanin kielen taitaminen olisi enemmän kuin suotavaa. Tokorozawa dojolla yöpyvä Shinosaki uchideshi on koittanut parhaan kykynsä mukaan kertoa toimintatavoista, mutta silti olo on kuin eksyneellä lapsella. Onneksi Tokorozawalla yöpyy myös Ruotsista tullut Björn, joka on ollut täällä jo 5kk ja pystyy vastaamaan kysymyksiin ja opastamaan selkeästi.

Ensimmäinen päivä melkein takana. Vielä pitäisi syödä, tosin ihan en oo varma mitä kaupasta tuli ostettua, mutta kohta kait sekin selviää. Ensin pitää häätää torakat pois tatamilta et tohtii astella suihkun puolelle. Ne ei täällä ihan pieniä olekaan, n.10cm kipale.

3 kommenttia:

  1. Miten mahdoit loppujen lopuksi löytää perille pimeillä kujilla harhailujen jälkeen? Google Mapin mukaan tuolla Kodairashin alueella on melko matalia rakennuksia - ei siis mitään pilvenpiirtäjiä? Vinkki nestavajauksen hoitoon: kaupoissa runsaasti tarjolla erilaisia mehuja ja pullotettua kylmää teetä jos jonkinlaista. Mielestäni nuo kylmät teet olivat mainioita janojuomia kuumuudessa ( eivätkä mitenkään liian makeita). Vaikeinta oli ehkä löytää maultaan paras - jasmiinitee ei iskenyt eikä levältä maistuva vihreä tee. Ja kylmät caffe lattet maistuivat taivaallisille, kun kahvihammasta kolotti. PS. Torakat pilaavat ruuat ja llevittävät mm. salmonellaa. Syötävät kannattaa siis pitää jääkaapissa tai tiiviissä purkissa, mihin torakat eivät pääse.

    VastaaPoista
  2. No eilen ja koko matkan aikana tuli juotua todella vähä n yhtään mitään. Täällä on jokaisen harjoituksen jälkeen teetä tarjolla ja ruoaksi olen syönyt paljon nuudelikeittoa, kun sitä saa helposti kaupoista ja kikkareista ja nopee valmistaa täällä dojolla.

    Ei oo pilvenpiirtäjiä täällä. Omakotitaloaluetta, eli max kolmen kerroksen taloja. Kujat on tosi kapeita ja kiemuraisia. Talot vierivieressä, tarkoittaa siis maks puoli metriä toisen talon seinään. Kaikki on muutenkin tosi pientä. Dojon takaovet on about 40cm leveitä ja polvet ei mahdu vessaan, mut muuten jne.

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa, että kirjotat blogia reissusta. Mielenkiintoista lukea :)

    VastaaPoista