Olen laskenut öitä kotiinpaluuseen koko kesäkuun. Kolmen kuukauden treenimatka on ollut pitkä ja siihen on mahtunut vaikka minkä sortin kissanristiäistä aikido-piireissä. Viimeksi kun olin Japanissa ajattelin, että seuraavan kerran kun tulen, niin tulen silloin kun ei ole mitään aikido-juhlasesonkia. Saisi vain harjoitella rauhassa. Sellaista juhlasesonkitonta hetkeä ei vaan taida olla olemassakaan. Joka viikonloppu aikido-piireissä tapahtuu jotain suurta tai pientä jossain päin Japania, mihin pitää sensein kanssa tai sensein lähettämänä ottaa osaa enempi tai vähempi. Maailman suurimasta aikido-näytöksestä naapuri dojon vuosijuhlaan ja kaikkea siltä väliltä peruskaavalla "parit treenit ja bileet". Koska en suuremmin ole hippaihminen eikä juominen oikein istu minulle tällaiseen treenimatkaan, olen odottanut pitkään näitä kahta viimeistä viikkoa, kun ei tarvitse matkustaa mihinkään ja voi vain harjoitella kotidojolla sensein opissa. Tosin satuinpa sairastumaan oikein kunolla ja nyt odotan toipumista, pääsenkö harjoittelemaan kertaakaan enää tällä reissulla. Lääkäri antoi kassillisen lääkkeitä ilman sen kummempaa diagnoosia ja yritän niitä ennakkoluulottomasti popsia ohjeen mukaan. Iltalääkehöyryissä tulee tämäkin blogiteksti kirjoitettua, kun ei uni tule.
Sairastaminen uchideshinä on kyllä ankeampaakin ankeaa. Kun ei ole sitä omaa tilaa fyysisesti eikä henkisesti ja sitten makaat päivästä toiseen tyhjän harjoitussalin tatmilla, tujotat kattoon ja kuuntelet naapurin kissan maukumista. Ei jaksa lukea, ei kirjoittaa, ei ajatella. Ei ole mahdollisuutta maata sohvalla ja katsoa videoita heitellen nenäliinoja lattialle ajatuksella "siivoan myöhemmin". Igarashi sensei käy välillä kyselemässä vointia ja vaikka hän komentaakin makaamaan futonilla, on olo niin kuin olisin vain laiska ja muiden vaivana. Onneksi en ole matkalla yksin. Anu on reippaasti oman treenamisen ohella mm. tehnyt ruokaa ja vienyt mut lääkäriin sekä pitänyt seuraa. No mutta jotain positiivista, eipä ole tarvinnut osallistua ylimääräisiin aikido-tapahtumiin tänä viikonloppuna.
Matkan tapahtumista itse koin tärkeimmäksi Arai sensein luona vierailun. Se olikin omalla toivelistalla ainoa paikka, missä vilpittömästi halusin käydä perus uchideshiharjoittelun lisäksi. Kiinnostus Arai senseistä heräsi alkujaan hänen vieraillessa Suomessa kesäleirillä 2005 ja totaalisesti rakastuin sensein filosofisiin höpinöihin Japanissa 2008. Silloin päätin, että seuraavan kerran kun tulen Japaniin tahdon vierailla hänen luonaan. No nyt se haave sitten kävi toteen, kun pääsimme vierailemaan Gunmaan neljäksi päiväksi. Henkeä salpaavan satumaisen puutarhan keskellä sijaitsevassa vanhassa dojossa harjoiteltiin muutama päivä erittäin tiukassa budohengessä Arai sensein atemin pelossa. Harjoittelu ei fyysisesti ollut ollenkaan raskasta, mutta henkisesti senkin edestä. Arai sensei on äärimmäisen tiukka ja vaativa opettaja. Eräs hänen oppilaistaan kertoi meille, että osa hänen oppilaistaan on lähtenyt pois opetustyylistä johtuen. Hän kertoi myös, että tiukka opettaminen on sensein tapa näyttää rakkauttaan. Me pääsimme todellakin hänen rakkauden kohteiksi. Olimme tiukassa syynissä ja vaikka sensei näki, että tapamme tehdä aikidoa on ehkä hieman erilainen kuin hänen, hän silti onnistui opettamaan erittäin tärkeitä asioita ja hän opetti intohimoisesti. Anulta halkesi huuli ensimmäisenä päivänä, ei ilmeisesti liikkunut tarpeeki ripeästi atemin alta. Minua sensei tuli hakkaamaan turhatuneena selkään huutaen "Keep straight position!". Opetus oli hyvin fyysistä ja ärhäkkää. Sensei puhui budosta ja rakkaudesta, teki tiukkaa tekniikkaa tatamilla ja sen ulkopuolella oli erittäin sympaattinen vanha herrasmies. Hän painotti tärkeimpänä asiana tunnetta "feeling", jonka jälkeen tulee "taisabaki" ja sitten vasta "waza". Ja sitä tunnetta senseiltä löytyi. En muista koska olisin ollut niin pelokkaana ukena riepoteltavana, kuin mitä noiden neljän päivän aikana olin.
Näihin tunnelmiin taitaa harvat kirjoitukseni loppu tältä reissulta. Blogi jatkuu tulevaisuudeessa, kun tulee seuraava mahdollisuus eristäytyä toiselle puolen maapalloa aikidon pariin. Nyt nukkumaan. Jos vaikka parantuisikin nopeasti ja pääsisi edes yksiin harjoituksiin vielä ennen kotiinpaluuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti