torstai 17. lokakuuta 2013

World Combat Games - valmistautumista

Kaksi päivää aikaa, kunnes koittaa lähtö megaluokan kamppailutapahtumaan tuohon naapurikaupunkiimme Pietariin. Kyseessä on siis toisen kerran järjestettävä SportAccord World Combat Games, johon ottavat tällä kertaa osaa 15 eri kamppailulajin tekijät ympäri maailmaa. Aikidon edustajia tapahtumaan on kutsuttu 32 eri maasta ja Suomesta meitä lähtee kolme, Kustaa Ylitalo ja Antti Pekkarinen sekä minä.

Näytökset on IAF:n puolesta suunniteltu siten, että tekijöille on ennalta määrätty hyökkäysmuodot ja välillä jopa tekniikatkin. Lisäksi osioita on sukupuolen mukaan määrätty, että kuka ukeilee ja kuka nageilee milloinkin. Tarkoitushan tällä kaikella on antaa mahdollisimman laaja kuva aikidosta kokonaisuutena.

Meidän hyökkäysmuotomme vartalotekniikoissa on Ushirowaza. Ensimmäinen ajatukseni oli, että "tylsää", mutta muutaman tatamilla pyörimisen jälkeen tämä alkoi olemaan mielenkiintoinen haaste.

Nyt on poikien kanssa treenailtu kuviot kasaan ja alkaa pieni lähtöjännitys hiipiä pintaan. Onneksi on niin taitavaa matkaseuraa, että itse näytöksiä odottaa innolla. Kunhan vain muistaa suunnitelmat h-hetkellä, niin pääsee nauttimaan tekniikoista täysin taisabakein.

Tässä muuten pieni klippi eilisistä näytöstreeneistä. Kiitos Lahti Yuko Aikikai!

2 kommenttia: